Taistelu kiloja vastaan alkaa

 Ensimmäisessä merkinnässä esittely, mitat, tavoitteet ja läskihistoriaa.

 Olen parikymppinen nainen ja ylipainoinen. Minulla ei ole vaikeuksia myöntää olevani läski, mutta en ole koskaan kertonut edes omalle äidilleni paljonko painan. Ihmiset ovat aina arvailleet painoani "parhaimmillaan" 30kg alakanttiin, mutta koskaan eivät 10kiloa lähemmäs todellista painoani.
Niinä hetkinä kun olen kommentoinut kilojani ja mies on heittänyt "älä viitsi, ethän paina kuin n.70kiloa" on tehnyt mieli itkeä. Olisiko se pitänyt ottaa kehuna?
Olisikohan aika kohdata totuus ja ottaa vastaan julkinen nöyryytys?

Loikkasin vaa'alle kamera kädessä ja minua kohtasi hyvin onneton näky. Vaaka löi massiiviset lukemat tauluun ja mietein että jos mokoma kapine olisi osannut puhua, mitä se olisi sanonut? Vai nauranut vain?

Mitat
Rintojen alta: 98cm
Vyötärö: 95cm
Lantio: 117cm
Reisi: 66cm
Käsivarsi: 40cm

Paino: 100.2kg
Pituus: 173cm


Tavoitteet

Usein sanotaan ettei vaa'an lukemalla niin väliä, mittanauha kertoo totuuden. Mun tapauksessa totuuden kertovat kyllä niin mittanauha kuin vaakakin, mutta toisaalta taas jos mittanauha näyttäis joka puolelta paljon vähemmän ja vaaka silti läväyttäisi norsun lukemat silmille, niin kyllä se masentaisi.

En ole koskaan ihaillut erityisen hoikkaa tai viimeisen päälle trimmattu vartaloa, enkä sellaista itsellenikään halua, vaikkakaan se ei olisi edes mahdollista kohdallani pitkiin pitkiin aikoihin.

Toki olisin tyytyväinen näin alkuunsa jo vaikka 10kg kevyempänä, mutta lopullinen paino johon olisin tyytyväinen olisi kuitenkin se normaalipaino.  Aikamoinenhan urakka sitä on toteuttaa, mutta jos itsekuria ja tahtoa löytyy, ei se mahdotonta ole.

Läskihistoria

Lapsena olin normaalikokoinen. Ala-asteen lopussa aloin viettämään paljon aikaa mummoni luona. Mummon luona höyrysivät herkulliset päivällisateriat, ja kahvin kanssa löytyi aina viinereitä, pullia, täytekeksejä, kääretorttua, kakkua ja muita herkkuja.
Mummolassa ei juotu koskaan, edes ruoan kanssa, vettä tai maitoa, vaan juomana aina limsaa.
Jossain kohtaa sain myös mummon luota kaapista oman laatikon, johon mummo osti minulle aina makeisia, suklaapatukoita ja isoja karkkirasioita.

Lihosin nopeasti yhden kesäloman aikana mummon syöttöpossuna. Huima veikkaus olisi, että olisin lihonut kesälomassa 10kiloa. Kouluun mennessä luokkakaverit kuittailivat lihomisesta ja siitä miten kesän aikana olin saanut oikein ison vatsan. Eräät tulivat jopa kasvanutta vatsakumpuani ilkukirisesti taputtelemaan.
Sinä vuonna sain ensimmäistä kertaa kuulla olevani lihava.

Vanhempani olivat huomanneet huiman painonnousuni ja olivat toistuvasti yhteydessä mummoon ja pyysivät mummoa lopettamaan herkkujen tuputtamisen heti. Mummo kuitenkin taputti minua rakastavasti olalle ja sanoi että "kyllä sinä sitten laihdut, kun alat poikien perässä juoksemaan".

Jossain kohtaa lopetin mummolassa käymisen, syyt eivät kuitenkaan johtuneet paino-asiasta.
Menin yläasteelle. Ensimmäisestä päivästä alkaen sain kuulla olevani läski.
Myöhemmin yläasteen aikana aloin seurustelemaan vanhemman pojan kanssa, ja kuin itsestään painoni alkoi tippua. Läheiset usein kommentoivat hoikentunutta ulkonäköäni, mutta koulussa muistuteltiin läskeistä ja näin itseni edelleen samana mummon pullamössönä.
15vuotiaana ensimmäisen kerran muutamaan vuoteen nousin vaa'alle ja hämmästyksekseni minua tervehti lukema 58kiloa. Olin tyrmistynyt ja ihmeissäni.Vaatekokoni oli tuolloin S, niistä ajoista muistona minulla edelleen kaapin perukoilla pari paitaa.

Tuota hetkeä muistelen edelleen, harmistuneena. Voisinpa palata niihin kesäpäiviin ja valita toisin.
Vanhemmiten aloin lihoamaan ja puhtaasti sen takia että söin mitä mieli teki ja en liikkunut. Asiaa helpottanut uusi miesystävä, joka hänkin tykkäsi roskaruoasta ja herkuista. Aloimme lihota yhdessä.

Pahimmillani talvella 2010 olen painanut 106,5kg. Otin itseäni niskasta kiinni ja terveellisesti ja niukasti syömällä ja runsaalla liikunnalla laihduin kevään aikana 92kiloon. Sain nautiskella kesän mittaan hoikentuneestu olemuksestani.
Olin innoissani aikaan saannoksestani ja se tuntui upealta. Ajattelin palkita itseni yhdellä herkutteluviikonlopulla. Sen jälkeen ajattelin vielä viikon syödä vähän löysemmin, olinhan ansainnut sen upealla suorituksellani ja kovalla työllä.
Viikot vierivät ja mässäily jatkui jatkumistaan...

Olen lihonut kesästä 8kiloa, eli yli puolet siitä mitä sain aiemmin pois. Se tuntuu pahalta, mutta kiitos kuuluu itselleni.
Uutena vuotena lupasin, että tänävuonna läskit alkavat saada kyytiä ja aloitan uuden liikuntaharrastuksen.

Tammikuussa elämäni ensimmäistä kertaa menin kuntosalille. Kaikki oli vierasta ja outoa. Mies lähti mukaan ja hänen avustuksellaan aloin oppia tekemään erilaisia liikkeitä eri vempeleillä.
Kynnys mennä salille oli korkea, mutta kannatti. Tuo käynti poiki kuukausikortin ostamiseen.

Syömispuoli on kunnossa. Tiedän, mitä kannattaa syödä ja kuinka paljon ja mitkä purtavat kannattaa suosiolla unohtaa. Kun käytännössä vielä toteuttaisi näitä niin hyvin menee. :D
Repsahdus tapahtuu niin helposti ja olen ihminen asenteella kerrasta poikki. Jos kerran sortuu, niin menee maku koko touhusta ja luovutan.
Nyt kuitenkin jos milloinkaan on aika ottaa niskasta kiinni itseäni.

Tästä päivästä lähtien toivon että suunta on kohti parempaa, terveellisempää elämää ja normaalipainoista vartaloa! :)